Vuoden Luomuyritys 2012: Topin Maatilamyymälä

Luomuliitto palkitsee

Vuoden Luomuyrityksenä Topin Maatilamyymälän.

Palkitseminen tapahtuu Uutta tuotantoon –Luomupäivän päätteeksi Tampereella 14.11. Tilaisuudessa ojennetaan myös Vuoden Luomukeksijät –palkinto Rekolan biodynaamiselle tilalle. 

- Topin Maatilamyymälä on mieleenpainuva elämys matkailijoille ja tärkeä alueellinen toimija. Haluamme palkita pitkäjänteisestä työstä luomun edistämiseksi, perustelee valintaa Luomuliiton hallituksen puheenjohtaja Jukka Lassila.

Pohjois-Savossa Muuruvedellä toimiva myymälä perustettiin vuonna 1999 ja laajennettiin vuonna 2011. Laajennusosan avajaiset olivat taitekohta siinäkin mielessä, että toimitusjohtaja Niina Laitinen nousi esiin myymälän perustaneen isänsä Topi Laitisen työn jatkajana.

Kesän kynnyksellä 2012 Topin Maatilamyymälä avasi Topin Nettikaupan, mikä on erikoistunut luomun, lähiruuan ja ekotuotteiden myyntiin ja se palvelee Topin Maatilamyymälän ruokapiiriasiakkaita, myymälästä mm. luomu mansikoita ja joulukinkkuja ennakkotilaavia noutoasiakkaita ja postitse Manner-Suomeen tilaavia ekokuluttajia.

Myymälässä on noin 2000 tuotteen valikoima omaleimaisia tuotteita ja maalaistunnelma mm. upeiden yli 100 vuotta vanhan navettarakennuksen kiviseinien ansiosta. Perheen maatilalta tulee myyntiin mm. luomupensasmustikkaa.

 - Maaseutumyymälä on matkailullinen käyntikohde. Olemme halunneet helpottaa ryhmien tulemista ja rakentamisessa on huomioitu myös esteettömyys, kertoo Niina Laitinen.

Myyntiverkostoja kehitetään koko ajan myös lähikaupunkeihin. Kuopion ruokapiirissä on jo yli sata taloutta ja se laajenee koko ajan. Myymälä toimittaa tuotteet ilman välikäsiä perille ruokapiirin toimituspaikkoihin.

 Yritys puhuu rohkeasti ympäristöasioiden puolesta. Myös pienyrittäjyyteen liittyviä mielipiteitä halutaan tuoda esiin – luomualalle tarvitaan uusia yrittäjiä eikä byrokratia saa olla siinä esteenä. Yritys työllistää oman perheen jäsenet ja käyttää kausityövoimaa. Laitiset toivovat, että tulevaisuudessa voisivat työllistää ihmisiä ympärivuotisesti.

 - Myymälämme on työvoitto. Sinnikkyyttä on tosiaan tarvittu. Luomun eteenpäin meno tarvitsee paljon kovaa työtä. Sitten kun saamme Suomessa ihmiset laajasti ymmärtämään, mitä luomu on, olemme pitkällä, pohtii Topi Laitinen.

 - Kiitos vaan tunnustuksesta. Kyllähän se rohkaisee, hymyilee Topi.

 Vuoden 2012 Luomukeksijät: Rekolan biodynaaminen maatila

 Pirkanmaan luomuyhdistys palkitsee Rekolan biodynaamisen maatilan yrittäjät Vuoden Luomukeksijöinä.

 - Haluamme kiinnittää huomiota sekä Sirkka ja Kalervo Rekolan pitkään työsarkaan, että uusien yrittäjien Joona Rekolan ja Henri Murron tulevaisuuden näkemyksiin, toteaa luomuyhdistyksen puheenjohtaja Anu Tuomola.

Rekolan biodynaaminen maatila sijaitsee Kangasalla ja se on 1970-luvulla aloittaneena vanhin yhä toiminnassa oleva biodynaaminen maatila Suomessa. Biodynaaminen tuotanto on vanhin luomutuotannon suuntauksista.

 Isäntäväki on toimintansa aikana pystynyt siihen, mihin moni tila tänään toivoo yltävänsä: tavoittamaan omat asiakkaansa, palvelemaan heitä pitkäjännitteisesti, ja kehittämään tarjontaansa paitsi viljelykasvien lajikevalikoimaa laajentamalla myös jatkojalostuksella, joka Rekolassa tapahtuu tilan leipomossa. Rekolan tuotteita saa mm. monista ekokaupoista Tampereelta ja Helsingistä.

 Tilalla on vuonna 2011 toteutettu sukupolvenvaihdos, jonka jälkeen Sirkka ja Kalervo Rekola siirtyivät eläkkeelle ja Rekolabiodyn Oy jatkaa nyt Rekolan tilan Joona Rekolan ja Henri Murron voimin. Tilalla on vilja- ja leipomoyrittämisen lisäksi puutarhatuotantoa ja nautakarjaa. Siellä järjestetään myös erilaisia kursseja.

 - Neljännesvuosisataansa juhliva Pirkanmaan luonnonmukaisen viljelyn yhdistys ry on viime keväästä lähtien etsinyt marraskuun luomupäivässä palkittavaksi luomukeksintöä, joka onnistuneesti yhdistää uudet ajatukset ja vanhat tavoitteet, helpottaa arjen työtä ja antaa virikkeitä alan toimijoille laajemminkin. Kokouksessaan 2.11.2012 luomuyhdistyksen hallitus totesi, että Rekolan tilan sukupolvenvaihdos on juuri sellainen, toteaa Tuomola.

Lisätietoja:

Niina Laitinen, info@topinmaatilamyymala.fi, puh. 050 5366 278 www.topinmaatilamyymala.fi

Jukka Lassila, Luomuliiton puheenjohtaja, puh. 050 5290 482 Elisa Niemi, toiminnanjohtaja, elisa.niemi@luomuliitto.fi, puh. 0400 534 003 (kysy kuvia)

Rekolabiodyn Oy, Henri Murto, 044 5840 640 www.rekolabiodyn.fi

Pirkanmaan luonnonmukaisen viljelyn yhdistys ry, Anu Tuomola, 040 8385 004

Luomuliitto on valtakunnallinen luomualaa edistävä liitto, jonka jäsenenä on 13 alueellista luomuyhdistystä. Jäsenet ovat tuottajia, kuluttajia sekä yrityksiä. www.luomuliitto.fi

  • 15.11.2012