Ruokapalveluiden luomuttaminen edistyy

Kirjoittaja: Minna Ala-Kyyny

Vuoden 2022 alussa yksitoista julkisella sektorilla toimivaa ruokapalvelutoimijaa lähti lisäämään luomun käyttöään. Luomua on saatu lisättyä ruokalistoille ilman merkittävää kustannusten nousua ja seuraavien luomuksi vaihdettavien tuotteiden kilomääriäkin on jo tiedossa. 

Luomutetaan ruokapalvelut -hankkeen tavoitteena on muun muassa reseptiikkaa ja ruokalistoja kehittämällä lisätä luomun käyttöä vähintään 25 prosenttiin hankkeen aikana, mikä on myös kansallisen hankintastrategian sekä maa- ja metsätalousministeriön luomuohjelman tavoite vuoteen 2030 mennessä.  

Ensimmäisen vuoden aikana pilottiruokapalvelut ovat kehittäneet luomureseptiikkaa tuotekehitystyöpajoissa Mikkelissä, Lahdessa ja Jyväskylässä sekä päässeet juttelemaan paikallisten tuottajien ja yritysten kanssa alueellisilla luomutreffeillä. Lisäksi etäyhteyksillä on järjestetty eri teemoihin liittyviä infoja sekä tavattu hanketoimijoiden ja ruokapalvelujen väen kesken keskittyen luomuttamisen vaiheisiin ja työkaluihin. 

”Hankkeeseen on valikoitunut upea ja innostava joukko ruokaketjun toimijoita, jotka aidosti haluavat kehittää sekä omaa luomuosaamistaan että luomun saatavuutta ja käyttöä. Yhdessä ruokapalveluiden ja yhteistyöyritysten kanssa luomuttamisessa edetään ratkaisukeskeisesti, eikä niinkään haasteiden kautta”, sanoo projektipäällikkö Anu Arolaakso Savon koulutuskuntayhtymästä. 

Luomua jo päivittäin käytössä 

Miltä pilottiruokapalveluiden luomun käyttö sitten näyttää ensimmäisen hankevuoden jälkeen? Ruokapalveluille tehdyn kyselyn perusteella tällä hetkellä yhtä lukuun ottamatta kaikki pilotit käyttävät päivittäin vähintään jotakin luomutuotetta. 

Suosituin luomutuoteryhmä on luomuhiutaleet, jotka ovat käytössä yhdeksällä pilotilla päivittäin. Vuosi sitten hankkeen alkaessa päivittäin luomuhiutaleita käytti neljä ruokapalvelua. Seuraavaksi suosituin on luomumaito, jota tarjoaa asiakkailleen päivittäin seitsemän ruokapalvelua. Myös esimerkiksi luomukahvin käyttö on selkeästi lisääntynyt, kun kolme ruokapalvelua on ottanut sen vuoden aikana päivittäiseen käyttöön. 

”Luomuhiutaleiden ja luomumaidon käyttö on hienosti kasvanut vuoden aikana, ja nyt lähes kaikki pilotit käyttävät näitä päivittäin, kun lähtötilanteessa alle puolella oli päivittäisessä käytössä luomumaitoa tai luomuhiutaleita”, iloitsee Pro Luomun toiminnanjohtaja Aura Lamminparras

Tämän vuoden aikana kaikki pilottiruokapalvelut ilmoittivat myös halukkuutensa vaihtaa lisää tuotteita luomuksi. Eniten kiinnostusta on pastatuotteiden, juuresten, hiutaleiden sekä papujen ja linssien vaihtamiseen luomuksi. 

Osa ruokapalveluista ilmoitti kyselyssä myös niiden tuoteryhmien kilomääriä, joita luomuksi halutaan vaihtaa. Sen perusteella pilottiruokapalveluilla olisi kiinnostusta lisätä luomun käyttöä tänä vuonna yhteensä yli puolella miljoonalla kilolla tai litralla. 

Suurimmat haasteet luomun käytön lisäämiselle ovat edelleen samat kuin piloteille tehdyn alkukartoituksen perusteella: ykkösenä on tuotteiden saatavuus, toisena hinta ja kolmantena pakkauskoko ja jalostusaste. Näihin haasteisiin hankkeessa on jo tartuttu ottamalla luomua jalostavat yritykset ja tukut mukaan vuoropuheluun ruokapalveluiden kanssa. 

”Mielenkiintoista oli, että vaikka vuodessa maailma on paljon muuttunut ja yleinen inflaatio ja ruuan hinnan nousu koskettaa isosti myös ruokapalveluita, eniten mainittu luomun käytön este pilottiruokapalveluille oli edelleen saatavuus”, pohtii Aura Lamminparras. 

Tämän vuoden aikana hankkeessa jatketaan tuotekehitystä ja sopivien luomutuotteiden löytämistä ruokapalveluiden käyttöön. Pilottiruokapalveluiden kanssa kehitetään myös viestinnän malleja, joiden avulla luomun käyttö tehdään näkyväksi asiakkaille ja sidosryhmille. Viestinnän tueksi Luonnonvarakeskus tuottaa ruokapalveluiden käyttöön tietopaketteja, joiden avulla luomun positiivisista ympäristövaikutuksista voidaan viestiä niin päättäjille, henkilökunnalle kuin asiakkaillekin.  

.

Lisätietoja: Lisätietoja: Anu Arolaakso, projektipäällikkö, EkoCentria/Savon koulutuskuntayhtymä, puh. 044 785 4048, anu.arolaakso@sakky.fi  

Luomutetaan ruokapalvelut -hanketta rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö. 

.

Luomutetaan ruokapalvelut -hankkeessa mukana olevat pilottiruokapalvelut:  

Savon Catering (Savon koulutuskuntayhtymä), Kuopio 

Päijät-Hämeen Ateriapalvelut oy, Lahti 

Varkauden ruoka- ja puhtauspalvelut 

ISS Palvelut Oy 

Mäntsälä Ateria- ja puhtauspalvelut 

Leijona Catering Oy 

Ammattiopisto SamiEdu, Savonlinna 

Kokemäen ruoka- ja siivouspalvelut 

Muuramen ruokapalvelut 

Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri (kahden toimipaikan osalta, Ruskis/Hki ja Tervaväylä/Oulu) 

Järvi-Saimaan Palvelut Oy (Juva, Rantasalmi, Sulkava) 

  • 18.04.2023