Päijät-Hämeen Ateriapalvelut Oy, Lahti
Päijät-Hämeen Ateriapalvelut Oy tuottaa ateriapalveluita kunnille, kuntayhtymille, yhteisöille ja yrityksille sekä yksityisille henkilöille. Yritys toimittaa Lahden alueella päivittäin 15 000 lounasta painottuen varhaiskasvatukseen ja kouluihin. Yhtiö toimii in-house-yhtiönä ja on Lahden kaupungin ja Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän omistama. Luomutetaan ruokapalvelut -hankkeessa yritys keskittyy päiväkoti- ja kouluruokailuun.
Päijät-Hämeessä ei turhia kainostella, vaan ollaan ylpeitä omasta tekemisestä. Ruokapalvelun motto kuuluukin: ”Herkullista arkea maakunnan halutuimmasta keittiöstä.”
”Meillä tehdään töitä hyvällä fiiliksellä, vastuullisesti, yhteistyössä asiakasta kuunnellen ja rohkeasti uudistaen”, kertoo kehittämiskoordinaattori Outi Luukkonen Päijät-Hämeen Ateriapalveluista.
Luomu maistuu jo muutamissa tuoteryhmissä
Organisaatiossa on asetettu tavoite, jonka mukaan 25 % käytetyistä raaka-aineista tulisi olla luomua vuoteen 2030 mennessä. Tavoitetta kohti lähdetään luomuttamalla etenkin suuren volyymin tuotteita kuten maitoa ja viljatuotteita. Tällä hetkellä luomu maistuu aterioilla muun muassa hiutaleissa, marjajalosteissa, kasvisproteiineissa sekä leipomotuotteissa.
Lahden kaupunki on asettanut kunnianhimoisen 70 prosentin tavoitteen luomun käytölle päiväkodeissa ja kouluissa tarjottavissa aterioissa, ja palvelusopimusten ja yrityksen oman strategian lisäksi tuo tavoite ohjaa myös Päijät-Hämeen Ateriapalvelujen toimintaa.
Maistuva ruoka on vastuullisuutta
Päijät-Hämeen ateriapalvelulle vastuullisuus tarkoittaa maistuvaa ruokaa. Luomuraaka-aineista valmistetulla laadukkaalla ja maistuvalla ruoalla halutaan tukea kasvavien lasten hyvinvointia. Luomutuotteiden valinnalla pyritään myös edistämään ruokapalvelun hankintojen vastuullisuutta valitsemalla raaka-aineita, joiden tuotannossa on huomioitu ympäristövaikutukset sekä eläinten hyvinvointi.
Ympäristön huomioiminen on muutenkin tärkeä osa ruokapalvelun toimintatapoja, ja ympäristötyön tavoitteiden toteutumista mitataan esimerkiksi seuraamalla hävikkiä sekä energian- ja vedenkulutusta.
.
Kuva: Päijät-Hämeen Ateriapalvelut Oy
Teksti: Minna Ala-Kyyny ja Tutta Rinkinen
.