Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri
Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri on opetushallituksen alaisuudessa toimiva valtakunnallinen toimija, joka tarjoaa monipuolisia palveluita yleisen, tehostetun ja erityisen tuen tarpeisiin. Koulun toiminnan ohella toimipisteissä tarjotaan tukea kuntien kouluissa opiskeleville. Valteri toimii viidellä paikkakunnalla Mikkelissä, Oulussa, Helsingissä, Jyväskylässä ja Kuopiossa. Lounasruokailijoita on päivittäin noin 700. Lisäksi palvellaan vierailijaryhmiä ja yöpyville oppilaille valmistetaan aamu- ja iltapalaa sekä päivällistä.
Ravitsemispalvelut asiakkaiden arjessa ja oppimisessa mukana
"Valterin ravitsemispalveluiden keskiössä ovat aina asiakkaat. Haluamme tukea, sekä oppilaita että henkilökuntaa jaksamaan arjen kiireen keskellä. Koska ravitsemispalvelut toteutetaan Valteri-koulun omana palveluna, toimintamme on ketterää ja tunnemme asiakkaamme hyvin."
Suomessa kouluruokailu on kytketty osaksi opetussuunnitelmaa, joten tämä mahdollistaa monialaisen toiminnan ja ruokailun liittämisen osaksi monia oppiaineita. Ravitsemispalvelujen henkilökunta on aktiivinen toimija oppilaiden koulupäivän aikana ohjaten oppilaita mm. ravitsemuksessa ja tapakasvatuksessa. Osassa toimipisteitä keittiöhenkilökunnasta löytyy koulun kotitalousopettaja ja oppilaat voivat tulla oman koulun keittiölle tet-harjoitteluun.
Kaikki toimipisteet mukaan luomuttamiseen
Organisaatiossa tehtiin vuonna 2021 päätös luomun lisäämiselle ja tavoitteena on 25 % luomun käyttöaste vuoteen 2030 mennessä. Ruokailijoiden hyvinvoinnin tukeminen sekä halu tarjota laadukkaista raaka-aineista valmistettua maistuvaa ruokaa kannustavat luomun käytön lisäämiseen. Tavoitteena hankkeen myötä on lisätä myös niin oppilaiden kuin henkilökunnan keskuudessa yleistä tietoisuutta vastuullisista raaka-ainevalinnoista.
Nykyinen luomun käyttö vaihtelee toimipisteittäin. Jossain toimipisteissä luomutuotteita on käytetty paljonkin, mutta tuotteiden käyttö on hiipunut ja nyt sitä halutaan aktivoida valtakunnallisesti. Kaikki toimipisteet halutaan osallistaa mukaan luomuttamiseen. Jokaisella toimipisteellä on kuitenkin omat erityispiirteensä ja asiakkaiden toiveet halutaan ottaa huomioon. Hankkeen aikana halutaan vaihtaa luomutuotteiksi muun muassa maito, kananmunat, kahvi ja tee. Luomua olisi myös mielenkiintoista lisätä monipuoliseen salaattipöytään ja leipien tai sämpylöiden leivontaan.
.
Teksti: Minna Ala-Kyyny & Tutta Rinkinen
.