Tarinat

Ravintola-asiakkaan eli sinun lautaseltasi löytyy yhä useammin luomua. Ruoka-alan ammattilaiset kertovat käyttävänsä luomua sen hyvän maun ja laadun vuoksi sekä luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi. 

Tältä sivulta löydät mielenkiintoisia tarinoita luomua käyttävistä ravintoloista ja ruokapalveluista.


Vastuu tulevaisuudesta saa seurakunnan suosimaan luomua

Vastuu tulevaisuudesta saa seurakunnan suosimaan luomua

Kahvi, tee ja sokeri. Siinä ensimmäiset luomutuotteet, jotka aikanaan otettiin käyttöön Olarin seurakunnassa Espoossa. Nyt luomua on jo noin 12–16 % seurakunnan käyttämistä raaka-aineista, ja tuotteiden kirjo on laajentunut: luomun käytetään hunajaa, jauhoja ja hiutaleita, hilloja, hedelmiä ja juureksia sekä leipää. Toisinaan kaupasta haetaan pieniä eriä luomujuustoa ja -lihatuotteita – ja luomupäivinä on tarjoiltu lounaskokonaisuus luomuna.

Olarin seurakunta on kuulunut Portaat luomuun -ohjelmaan vuodesta 2018 lähtien, mutta jo sitä ennen luomu kuului seurakunnan keittiöön. Seurakuntaemäntä Galina Kütismaalle luomu on aina ollut luonteva valinta, ja hän käytti paljon luomutuotteita jo aiemmin työskennellessään Espoon seurakuntayhtymällä mm. Hvittorpin leirikeskuksessa.

– Lapsuudenkodissa kasvatettiin kaikki juurekset ja vihannekset itse, olimme omavaraisia. Täällä siihen ei ollut mahdollisuutta, sen takia luomutuotteet tuntuivat luontevalta käyttää, Kütismaa kertoo.

Nyt luomua innostaa käyttämään vastuu tulevaisuudesta. Seurakunnan toimintaan se sopii kuin nenä päähän.

Monimuotoista ruokatarjoilua

Olarin seurakunta on yksi Espoon seurakuntayhtymän yhteensä kuudesta seurakunnasta. Siihen kuuluu noin 27 000 espoolaista, jotka asuvat Matinkylässä ja sen lähialueilla. Ruokatarjoilua on Olarin kirkolla, Matinkappelilla, Olarin kappelilla ja Chapple Isossa Omenassa.

Kütismaa kertoo, että seurakunta järjestää ruoka- tai kahvitarjoilu viikoittain noin 500–700 asiakkaalle. He ovat hyvin eri-ikäisiä ja -taustaisia ihmisiä kuten eläkeläisiä, lapsia ja rippikoululaisia, vähävaraisia tai maahanmuuttajia. Myös ruokailutilanteet ovat hyvin monimuotoisia.

– Järjestämme diakoniaruokailuja ja perhetapahtumia ja tarjoamme rippikoululounaita ja kerhojen välipaloja sekä brunsseja, perhekahviloita ja kutsuvierastilaisuuksia. Kiireisintä on jouluna ja keväällä: jouluna on puurojuhlia, ja keväällä paljon erilaisia juhlia ja kerhojen päättäjäisiä, Kütismaa listaa.

Luomusta viestitään asiakkaille ruokalistalla, johon merkitään, jos annoksen tai tuotteen valmistuksessa on käytetty luomuraaka-ainetta. Kütismaan mukaan asiakkailta on tullut kiitosta luomun käytöstä.    

Toiveena myös pienempiä eriä

Luomutuotteet hankitaan Olarin seurakunnan tarpeisiin tukuista ja osin myös lähikaupasta. Ekologisuuden lisäksi keskeisiä hankintakriteerejä ovat helppous ja riittävän pienet erät, jotta arvokasta raaka-ainetta ei päädy hävikkiin.

Vaikka seurakunnan käyttämä luomutuotevalikoima on jo laajahko, Galina Kütismaa näkisi sen mielellään yhä kasvavan. Toivelistalla on mm. enemmän erilaisia hedelmiä, kalaa, maitoa sekä pieniä eräkokoja lihatuotteita.

Kütismaa toivookin, että tukut tarjoaisivat luomutuotteita myös pienemmissä erissä niitä haluaville ammattikeittiöasiakkaille, sillä suurkeittiöitäkin on monen kokoisia, ja ruoantuotannon volyymit saattavat vaihdella viikoittain.

Kuvat: Kimmo Ansamaa 

Jaa artikkeli

Ammattilaisille

Haluatko lisää luomua ruokalistalle?