H2O loihtii lautaselle hyvää makua ja mieltä
Oulussa toimivat H2O-lounaskahvilat haluavat tarjota asiakkailleen vastuullisesti tuotettua ja maukasta ruokaa sekä hyvän mielen. Kahvilassa käytettävien luomutuotteiden lista on pitkä.
H2O tunnetaan kaikkialla veden kemiallisena kaavana, mutta oululaiset tuntevat sen myös maukkaana lounaspaikkana. Kaupungissa toimii kolme H2O-kahvilaa, joiden annoksissa maistuu luomu ja paikallisesti tuotetut raaka-aineet. Terveellisyys on tärkeä kriteeri H2O:n valikoimassa, mutta syötävää ja juotavaa löytyy myös ihaniin herkkuhetkiin.
H2O-kahvilat eli Health to Organic Cafe & Delit ovat osa opiskelija- ja henkilöstöravintolapalveluja tarjoavaa Uniresta Oy:tä. Yhtiöllä on yhteensä yli kymmenen ravintolaa eri puolilla Oulua. Unirestan toimitusjohtaja Kaija-Liisa Silvennoinen kertoo, että H2O-brändi lanseerattiin vuonna 2015.
– Halusimme tuoda asiakkaiden saataville muusta lounaskahvilatarjonnasta erottuvan kokonaisuuden, ja tämä tapahtuu nimenomaan tarjoamalla luomutuotteita, terveellisiä vaihtoehtoja ja valikoituja paikallisia raaka-aineita – herkuttelua unohtamatta, hän taustoittaa.
Asiakkaina sekä miehiä että naisia
H2O:t sijaitsevat Kalevan Mediatalossa, yliopiston Linnanmaan kampuksella sekä Kulttuurikeskus Valvella. Kahvilaketjun juuret ovat opiskelijaruokailussa, sillä Uniresta on Oulun yliopiston ylioppilaskunnan omistama yritys. Sen edeltäjä Ylioppilasapu ry perustettiin 60 vuotta sitten vastaamaan nimenomaan opiskelijoiden ruokahuollosta.
Kaija-Liisa Silvennoinen kertoo, että normaaliaikoina H2O-kahviloissa käy päivittäin noin 500 asiakasta, mikä tarkoittaa vuositasolla 100 000 kävijää. Koronarajoitusten takia pari viime vuotta on tietysti ollut hiljaisempaa.
– Kahviloiden sijainneista johtuen tyypillinen asiakkaamme on työssäkäyvä nuorekas keski-ikäinen mies tai nainen. Kiva on ollut huomata, että sukupuolijakauma on aika tasainen, hän huomauttaa.
Luomun kysynnän uskotaan kasvavan
Kuten H2O-kahviloiden nimestäkin voi päätellä, luomu on ollut alusta asti tärkeä osa niiden tarjontaa. Kahvilat liittyivät Portaat luomuun -ohjelmaan vuonna 2016, ja nyt ne ovat kolmen tähden luomuravintoloita. Luomuun satsataan, koska luomutuotteiden arvostuksen ja kysynnän uskotaan kasvavan entisestään lähivuosina.
– Koemme, että luomussa on tulevaisuus. Vastuullisuus sekä ympäristön ja ilmaston kannalta parhaat käytännöt korostuvat ja ohjaavat asiakkaiden valintoja. Unohtamatta tietenkään luomutuotteiden hienoa makua, joka tulee kaupan päälle hyvän mielen kanssa, Silvennoinen perustelee.
H2O:n käyttämien luomutuotteiden ja -raaka-aineiden lista on pitkä ja vaikuttava. Luomuna on tarjolla mm. kahvia, teetä, leipää, kasviksia ja juureksia sekä maitotuotteita, virvoitusjuomia, mehua sekä olutta ja viinejä. Myös esimerkiksi jauheliha, peruna, jauhot, linssit, kananmuna, hiutaleet, tofu, soija ja öljy ovat luomua.
Suurin osa H2O:n luomutuotteista hankitaan tukusta, mutta jotain tulee myös suorahankintana. Paikallinen Kasvishovi toimittaa kahviloille luomukasviksia ja -perunaa, ja JJ-Lihalta hankitaan tuoretta luomulihaa. Silvennoisen mukaan luomun saatavuus on kohtalaisen hyvä.
– Tuoreiden kasvisten saatavuudessa on ollut haasteita, samoin tuore liha on välillä tuottanut ongelmia. Saatavuudessa ollaan kuitenkin menossa parempaan suuntaan, hän sanoo.
Luomukahvi voi ratkaista lounaspaikan
H2O-lounaskahviloiden asiakkaat ovat hyvin informoituja ruoan luomupainotuksesta, sillä asiasta kerrotaan monessa eri kanavassa: kahviloiden nettisivuilla, somessa, ruokalistoilla ja tuotetiedoissa paikan päällä. Palautetta luomun käytöstä tulee säännöllisesti.
– Asiakkaat kyllä osaavat arvostaa luomutuotteita etenkin, jos ne ovat paikallisia, terveellisiä ja itse tehtyjä, kuten meillä H2O:lla usein on, Silvennoinen sanoo.
Erityisesti paljon kiitosta saavat H2O:n tarjoama luomukahvi ja -tee: osa asiakkaista kuulemma jopa valitsee lounaspaikkansa hienonmakuisen kahvin perusteella.
– Myös paikallisen JJ-Lihan luomujauheliha ja siitä taitavan kokkimme loihtima mausteinen chili con carne kerää säännöllisesti positiivista palautetta. Samoin meillä luomujauhoista leivotut tuoreet ja vielä lämpimät sämpylät esim. itse tehdyn luomuhummuksen kera ovat keränneet ylistävää palautetta, Silvennoinen kertoo.
Vastuullinen valinta tuo hyvän mielen
Kaija-Liisa Silvennoinen toivoo, että yritysten ja yhteisöjen päättäjät muistaisivat ravintolapalveluja tarvitessaan, että tarjolla on paikallinen, luomua suosiva vaihtoehto.
– Myös kuluttajia rohkaisisin kokeilemaan erilaisia luomutuotteita ja luomuraaka-aineista valmistettuja ruokia. Luomutuotteiden hieno maku yllättää positiivisesti ja kaupan päälle saa myös hyvän mielen vastuullisesta kuluttamisesta, hän kannustaa.
H2O verkossa: https://www.health2organic.fi/
Teksti: Minna Nurro
Kuvat: Uniresta Oy