Tarinat

Ravintola-asiakkaan eli sinun lautaseltasi löytyy yhä useammin luomua. Ruoka-alan ammattilaiset kertovat käyttävänsä luomua sen hyvän maun ja laadun vuoksi sekä luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi. 

Tältä sivulta löydät mielenkiintoisia tarinoita luomua käyttävistä ravintoloista ja ruokapalveluista.


Suomen pohjoisin Luomua ravintola Cafe Čaiju

Suomen pohjoisin Luomua ravintola Cafe Čaiju

Kahvila Čaiju toimii kohtaamispaikkana ja osana Saamelaiskulttuurikeskus Sajosta. Samalla se on myös Saamelaiskäräjien henkilöstölounasravintola. Kahvilan ikkunoista aukeaa upeat maisemat Juutuanjoelle.

Čaiju on saanut nimensä koltansaamen kielen teetä tarkoittavasta sanasta. Luomukahvia ja luomuteetä saakin tilattua Čaijussa usealla eri saamen kielellä ja 50 paikkaisessa ravintolassa asiakas voi kokea aitoa Saamenmaan tunnelmaa. Kahvilan saamelaista tunnelmaa lisää myös taustalla soivat Saamenmaan artistien kappaleet ja oman lisänsä tunnelmaan tuovat porot, jotka tulevat välillä kurkistelemaan Čaijun ikkunoista. Kahvilassa leijailee Čaijun tunnettujen, joka aamu itseleivottujen korvapuustien tuoksu. Kahvin sijaan Čaijussa voi myös nauttia pakuriteetä tai kuusenkerkkälattea, luomuna tietenkin.

Valtion johdolle ja artisteille lähialueen villiruokaa
Sajoksessa järjestetään paljon kulttuuritapahtumia. Jokavuotiset alkuperäiskansojen filmifestivaalit Skabmagovat sekä alkuperäiskansojen musiikkifestivaalit Ijahis Idjat täyttävät kulttuurikeskuksen ääriään myöten ja Čaijussa onkin totuttu järjestämään isojen festivaalien sekä kulttuuritapahtumien tarjoiluja. Ministereiden ja valtion johdon ollessa Saamelaiskäräjien vieraina Čaiju muuntautuu kahvilasta Fine dining ravintolaksi, jossa tarjoillaan Inarijärven villikalaa siikaa ja poroa, leipäjuustoa ja hilloja unohtamatta. Čaijussa panostetaan luomuun myös alkoholitarjonnassa.

Luonto ja luonnon antimet ovat tärkeässä roolissa
Pohjoisessa ollaan monessakin suhteessa luonnon armoilla. Välimatkat ovat pitkiä ja tavarantoimitukset rajoittuvat muutamaan kertaan viikossa. Usein tuotteilla on saapuessaan lyhyet käyttöpäivät harvojen toimitusaikataulujen vuoksi ja suunnitelmallisuus onkin erittäin tärkeässä roolissa ruokalistoja suunniteltaessa. Lumimyräkän sattuessa kuormaa voi joutua odottamaan pitkälle iltaan asti ehkä jopa seuraavaan päivään. Tämä asettaa myös tietynlaiset raamit toiminnalle. Apu raaka-ainepulaan löytyy kuitenkin usein läheltä, sillä pohjoisessa on totuttu hankkimaan ruoka luonnosta ja lähitoimijoilta. Villikalaa ja ristaa käytetään paljon, samoin kuin luonnonmarjoja. Luonto ja luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen sekä puhtaus kulkee käsi kädessä luonnon antimien kanssa. Luontoa kunnioitetaan ja sen vuoksi Čaijussa pyritään käyttämään mahdollisimman paljon luomutuotteita lähi- ja luonnon villiruuan lisäksi

Turismin tuomaa
Lapin turismin kasvu on tuonut myös oman lisänsä Čaijun kahvila- ja lounasvalikoimiin. Tiedostaville kuluttajille on Čaijussa arkisin tarjolla kasviruokalounasvaihtoehto sekä herkutteluhetkiin luomuraakasuklaata sekä raakakakkuja. Maukkaan kasvisruokalounaan vuoksi Čaijuun on tultu jopa Utsjoelta asti, sillä pohjoisessa sana kiirii nopeasti. Turismin kasvettua Lapissa räjähdysmäisesti muutamia vuosia sitten, ruokatarjonta ei ole aina pysynyt kehityksen mukana ja kohdannut kysyntää ja tarpeita. Čaijussa on otettu huomioon myös tiedostavien kuluttajien valinnat ja tarpeet luonnon hyvinvointia unohtamatta. Čaijussa kuunnellaan ja pyritään toteuttamaan asiakkaiden toiveita ja pikkuhiljaa asiakkaiden toiveiden myötä kahvilaan on muodostunut myös pieni kauppahylly kahvilan tiskin taakse, josta paikalliset ja turistit voivat ostaa mukaan luomuraakasuklaata, luomuteetä ja muita luomuherkkuja.

Mutta mikä on Sajos?
Saamelaiskulttuurikeskus Sajos on Suomen saamelaisten parlamenttitalo sekä kulttuuri-, koulutus- ja osaamiskeskittymä Inarissa. Sajos on Suomen saamelaisten itsehallinnon ja saamelaiskulttuurin symboli, jonka keskeisenä toiminnallisena tarkoituksena on sekä vaalia perinteistä kulttuuria että kehittää ja uudistaa saamelaista yhteiskuntaelämää. Sajoksen päävuokralaisena toimii Saamelaiskäräjät. Kulttuurikeskuksen upean rakennuksen valmistuksessa on käytetty lähialueiden puita; kuusta, mäntyä ja koivua. Rakennus on jo itsessään hyvin luonnonläheinen ja huokuu pohjoisen tunnelmaa ja luontoa.

Lue lisää www.sajos.fi

Seuraa: Instagram, Facebook, Twitter / cafecaiju

Jaa artikkeli

Ammattilaisille

Haluatko lisää luomua ruokalistalle?