Luomuosaaminen näkyväksi
”Me teemme asioita todella hienosti ja hyvin. Hankintastrategiamme takaa sen, että koko hankintaketju on vastuullinen tuottajalta asiakkaan lautaselle. Me emme osaa aina kertoa siitä ravintoloidemme loppuasiakkaille.” -kertoo ISS:n kehityspäällikkö Tero Tirkkonen.
Luomuruoan kasvava rooli kuitenkaan näy tarpeeksi ravintoloissa asioivalle asiakkaalle, vaikka kupissa höyryää luomukahvi ja leipä voidellaan luomumargariinilla. Tähän halutaan muutos.
Positiivisella palautteella eteenpäin
Asiakaspalaute Portaat luomuun -ohjelmasta on ollut poikkeuksetta positiivista. Asiakaskunnasta kuitenkin kuuluu myös, ettei ravintoloissa tuoda riittävän selvästi esiin sitä, että keittiöissä käytetään paljon luomuraaka-aineita.
Tarjouskilpailutilanteissa luomuruoasta kerrotaan, mutta ravintolan asiakas saa tietää lautasellaan tai lasissaan olevasta luomusta yleensä ruokalistasta. Jos ruokalista, Portaat luomuun -diplomi ja tähtiluokitustarra jäävät huomaamatta, saattaa tärkeä tieto jäädä pimentoon. Ravintoloissa on jo järjestetty luomuteemaviikkoja ja ensi syksylle on jo suunnitelmia.
”Suunnitteilla on tehdä luomusta entistä näkyvämpää esimerkiksi kouluravintoloissa kertomalla luomusta ja siitä, miten me olemme ohjelmassa mukana.” -paljastaa Tirkkonen.
Luomu on ehtona päästä palveluntuottajaksi
Tirkkosen mukaan myös luomun osuus on kasvanut vuosi vuodelta sitä mukaan, kun toimittajilla on ollut tarjota enemmän luomuraaka-aineita. Luomulle on jatkuvasti enemmän kysyntää erityisesti julkisen puolen tarjouskilpailuissa ja kohteissa, kuten kouluissa ja päiväkodeissa. Nykyään luomuraaka-aineiden käyttö ei ole enää palveluntarjoajan valttikortti vaan toimijoilta odotetaan luomua. ISS vastaa kysyntään ja tarjoaa mahdollisimman paljon suomalaisia luomutuotteita.
”Luomuraaka-aineiden käyttö alkaa olla jopa ehtona kilpailutuksessa mukana olemiselle” -Tirkkonen kertoo.
Porras kerrallaan kohti korkeampaa luomutasoa
Kaikki ISS:n nykyiset ja tulevat ravintolat ovat Portaat luomuun -ohjelman toisella portaalla. Kaikissa ISS:n ravintoloissa päivittäisessä käytössä olevia luomutuotteita ovat muun muassa kahvi, margariini, puurohiutaleet ja piimä. Muutama kohde on halunnut nousta jo kolmannelle tasolle eli niillä on käytössä vähintään neljä merkittävää raaka-ainetta pysyvästi luomutuotteena. ISS:llä on suunnitelmissa edetä myös muiden ravintoloiden kanssa seuraaville tasoille.
Tutustu lisää issworld.com
Teksti: Anu Arolaakso
Kuva: ISS Palvelut
Lisätietoja:
ISS Ruokailupalvelut, Tero Tirkkonen, p. 044 337 1769, tero.tirkkonen(at)fi.issworld.com
Luomua ravintola, Anu Arolaakso, projektipäällikkö, p. 044 785 4048, anu.arolaakso(at)sakky.fi