Tarinat

Ravintola-asiakkaan eli sinun lautaseltasi löytyy yhä useammin luomua. Ruoka-alan ammattilaiset kertovat käyttävänsä luomua sen hyvän maun ja laadun vuoksi sekä luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi. 

Tältä sivulta löydät mielenkiintoisia tarinoita luomua käyttävistä ravintoloista ja ruokapalveluista.


Vaalassa luomu on luonnollinen valinta

Vaalassa luomu on luonnollinen valinta

Vaalassa luomu on luonnollinen valinta

Pohjois-Pohjanmaalla sijaitseva pieni Vaalan kunta on kirjannut luomun ja lähiruoan suosimisen osaksi kuntastrategiaansa. Luomua on noin 15 % kunnan keittiön käyttämistä raaka-aineista.

Vaala on alle 3 000 asukkaan kunta Oulujärven pohjoisrannalla. Se sijaitsee valtakunnallisten valtaväylien eli nelostien ja viitostien välimaastossa, ”sopivan kaukana kaikesta” kuten kunnan verkkosivuilla kuvaillaan. 

Pienestä asukasmäärästä huolimatta Vaala on elinvoimainen ja eteenpäin katsova paikkakunta. Oppilasravintola Sapuskassa valmistuu viikoittain 1 750 lämmintä ateriaa kunnan päiväkoteihin ja kouluihin. Koululaisille ja lukiolaisille on päivittäin tarjolla lounas, ja päiväkodeissa tarpeen mukaan päivän koko ruokarepertuaari aamupalasta iltapalaan ja kaikki tarvittava siinä välissä.

Ateriapalvelupäällikkö Mari Karilainen Vaalan kunnan ateriapalveluista kertoo, että luomun ja lähiruoan suosiminen päiväkoti- ja kouluruokailussa on kirjattu Vaalan strategiaan. Se onkin luontevaa kunnalle, jonka slogan on ”Luonnollinen valinta”. Luomutuotteita on Vaalassa käytetty jo muutamia vuosia.

– Olisiko vuodesta 2015 alkaen? Tästä ei ole varmaa tietoa, koska työntekijät ovat vaihtuneet, Karilainen arvioi.

Seuraavaksi luomulihaa ja -perunaa

Luomun osuus Vaalan käyttämistä raaka-aineista on tätä nykyä noin 15 %. Ensimmäisiä käyttöön otettuja luomutuotteita olivat maito ja puurohiutaleet, nyt valikoimassa on luomuna myös useampia maitotaloustuotteita, leipää, makaronia, herneitä ja mm. tofua, josta valmistuu vegeruokaa.

– Tarkoitus on lisätä luomun käyttöä, olemme päättäneet viedä asiaa nyt tavoitteellisesti eteenpäin pikkuhiljaa. Peruna ja liha olisivat seuraavat tuotteet, mitä haluttaisiin luomuna, Karilainen sanoo. 

Luomun kirjaaminen kunnan strategiaan luo vahvan pohjan luomutuotteiden käytölle ruokapalveluissa. 

– Haluamme kiinnittää huomiota ruoan puhtauteen, jäljitettävyyteen ja opettaa myös asiakkaita arvostamaan asiaa, Karilainen perustelee.  

 Luomuohrapuurosta tykätään

Vaalan käyttämät luomutuotteet hankitaan tukusta, suoraan tuottajilta niitä ei tule. Kunta on mukana Monetra-yhteistyössä, eli usean suomalaiskunnan yhteinen hankintayhtiö Monetra on kilpailuttanut elintarvikeostot.

Tällä hetkellä Vaalan ateriapalveluiden asiakkaille kerrotaan luomun käytöstä vasta kunnan nettisivuilla, mutta ensi syksystä alkaen luomutuotteiden käyttö on tarkoitus merkitä myös koulujen ja päiväkotien ruokalistoille. Karilainen kertoo, että ruokasalissa on jo nyt esillä Portaat luomuun -diplomi ja Luomua-ravintolan tunnus.

Päiväkotilapsilta ja koululaisilta ei yleensä tule palautetta luomun käytöstä, ja niin on myös Vaalassa – jollei palautteeksi sitten lasketa ruoan menekkiä.

– Luomusuurimoista tehdystä ohrapuurosta on tykätty jatkuvan tasaisesti, ateriapalvelupäällikkö Karilainen huomauttaa.

Kuvat: Tiina Karppinen/Vaala

Jaa artikkeli

Ammattilaisille

Haluatko lisää luomua ruokalistalle?