Luomu SM -kilpailun ensimmäiset voittajat julkistettiin 2.10.2014
Historian ensimmäiset Luomu SM voittajat 2014
Ravintola Leo, Tampere, yksityinen toimija
"Toimintamme on alusta asti perustunut luomuraaka-aineiden käyttöön. Niiden saatavuus ja valikoima on parantunut kyllä koko ajan. Pienyrittäjänä raaka-aineiden hankintaprosessi on haastava, koska ostoerät ovat pieniä ja hinnat sitten sen mukaiset. Palkinto yllätti koko porukkamme todella positiivisesti ja se motivoi jatkamaan vähintään samalla tasolla ja kehittämään koko toimintaamme entisestään” sanoo yrittäjä ja ravintolan omistaja Vesa Salo.
Ravintolan toiminnan lähtökohtana on tarjota asiakkailleen arvokkaita arjen nautintoja ylikuormittamatta lompakkoa tai ympäristöä. Luomutuotteiden käyttö ruoanvalmistuksessa ei näy asiakkaille korkeina annoshintoina, vaan hyvänä makuna ja laatuna. Kauppahallin ravintolan lisäksi LEOn toimintaan kuuluvat pitopalvelu ja astiavuokraus. Kesällä luomuherkkuja voi maistella myös Laukontorin katukeittiöstä. Ravintola LEO on Portaat luomuun -ohjelman korkeimmalla tasolla.
Hyria koulutus Oy, julkinen toimija
”Hyrian Kaskinauriissa luomutuotteiden käyttö on luonnollista ja luonto- ja ympäristöaloja opiskelevat asiakkaammekin ovat hyvin tietoinen näistä asioista. Oppilaitoksellamme on myös Ympäristösertifikaati. Luomutuotteiden saatavuus on jo melko hyvä tukkuliikkeidenkin kautta ja saamme jonkin verran oman oppilaitoksemme tuottamia tuotteita käyttöömme. Kisan voitto oli miellyttävä yllätys, täytynee hieman juhlistaa tätä myös oppilaiden ja henkilökunnan kanssa vaikkapa luomuisella täytekakulla” kertoo ruokapalveluesimies Marianne Töyrälä.
Hyvinkäällä ja Riihimäellä toimivan ammatillisen koulutuksen järjestäjän Hyria koulutus Oy:n yksi toimintaa ohjaavista arvoista on vastuullisuus. Kestävän kehityksen johtaminen on Hyriassa strategialähtöistä. Ympäristötyön tavoitteena on vastata työelämän ympäristöosaamistarpeisiin. Hyrian Kaskinauris on Portaat luomuun -ohjelman 4. portaalla.
Kunniamaininta Turun Steiner-koululle
Luomu SM kilpailun kunniamaininta luovutettiin Turun Steiner-koululle. Kunniamaininnalla haluttiin kannustaa Steiner-koulua jatkamaan luomutuotteiden käyttöä, joka on tällä hetkellä 83 %. Turun Steiner-koulussa toimii kouluruokailun sujuvuutta ja laatua kehittävä keittiötoimikunta, johon kuuluu koulun vanhempia, keittiöemäntä, kouluyhdistyksen toiminnanjohtaja sekä oppilaskunnan edustaja.
”Suunnitelmallinen kehittäminen ja luomuun panostaminen ovat tietoinen valinta. Haluamme tarjota luomulaatuista, paikanpäällä tehtyä ja ravitsevaa kouluruokaa” kertoo toiminnanjohtaja Annukka Jääskeläinen. Luomuruoan kustannukset katetaan vapaaehtoisella 30€ tukimaksulla. Vuosi sitten koulu saavutti Portaat luomuun -ohjelmassa korkeimman tason, jonka saavuttamiseksi on raaka-aineista oltava luomua keskimäärin yli 80%.”Hienoa luomun käytössä on myös se, että saamme tehdä kouluruuan itse kokonaan alusta asti koulun omassa keittiössä” iloitsee emäntä Minna Ruusunen. Steiner-koulun ruokapalvelun tuottaa Puolalan keskuskeittiö Oy.