Joulukuun uutiskirjeessä:
Uusi ruokapalvelu mukaan luomuttamaan! Servica haluaa lisätä luomun käyttöä tukeakseen asiakkaita ilmastotyössä. Apua luomun käytön lisäämiseen: vuonna 2024 julkaistaan mm. luomuttamisen mallit ja luomun käyttöä tukevia työkaluja. Hei luomuyritys! Tule mukaan Gastroon maaliskuussa ja tehdään yhdessä luomu näkyväksi ruoka- ja ravintola-alan ammattilaisille.
|
|
Servica mukaan luomuttamaan Luomuttavien ruokapalveluiden porukka täydentyi loppusyksystä, kun Servica liittyi mukaan hankkeeseen. Ruokapalvelu on käyttänyt luomutuotteita jo aiemmin. Nyt luomun osuutta halutaan kasvattaa suunnitelmallisesti ja ison organisaation toimintatapoihin sopivilla tavoilla hinta ja laatu huomioiden. ”Toivomme, että voimme luomun käyttöä lisäämällä tukea asiakkaitamme kuntien ilmastostrategioiden toteuttamisessa.” |
|
Servica on Pohjois-Savon alueella toimiva suuri ruokapalvelu. Asiakkaina on päiväkoteja, kouluja ja hoivakohteita. Tuotantokeittiöitä on yhteensä 15 ja ruokapalveluiden työtehtävissä työskentelee lähes 600 servicalaista. Ruokapalveluiden lisäksi Servica tuottaa asiakkailleen mm. kiinteistöjen ylläpidon, puhtauden ja logistiikan palveluita.
|
|
Näin luomun käytön lisääminen onnistuu! Hankkeeseen osallistuneiden ruokapalveluiden kokemusten ja onnistumisten avulla rakennetaan työkaluja ja malleja, jotka auttavat kaikkia ruokapalveluita kansallisen luomutavoitteen saavuttamisessa: 25 % luomua vuoteen 2030 mennessä. Mallit ja työkalut julkaistaan vuoden 2024 aikana. Luomuttamisen mallit opastavat erilaisia ruokapalveluita askel askeleelta kohti luomutavoitetta. Faktatietokortit kertovat luomusta tutkimustietoon pohjautuen. Kerro luomusta ja vakuuta päättäjät sekä viesti asiakkaille, miksi teillä tarjotaan luomua. Työkaluja luomuttamiseen: Ekoruokakone auttaa lisäämään luomun käyttöä kustannustehokkaasti. KÄTSYn avulla luomun käytön seuranta ja raportointi on näppärää ja luotettavaa. Tutustu työkaluihin täällä > Tuottajakartasta löydät ammattikeittiöille sopivia luomutuotteita, tuotteiden toimittajia sekä tuotteisiin liittyvää tietoa, kuten pakkauskoon ja jalostusasteen. Kartta julkaistaan keväällä 2024. |
|
Reseptiikkaa salaattipöytään Ruokapalvelut lisäsivät luomua salaattipöytien reseptiikkaan marraskuun työpajassa. Ensimmäiset valmiit reseptit hintalaskelmineen löydät jo reseptipankista. Kokeile raikasta tsatsikisalaattia tai rapsakkaa paahdettua parsakaalisalaattia! Siirry reseptipankkiin
|
|
Nähdäänkö Gastrossa? Gastro Helsinki on Suomen suurin ja merkittävin kohtaamispaikka ruoka- ja ravintola-alan ammattilaisille. Yrityksillä on mahdollisuus tulla mukaan pientuottaja-alueelle. Alue löytyy Luomutetaan ruokapalvelut -hankkeen messupaikan vierestä. Päälavalla ja osastollamme on luvassa luomuaiheista ohjelmaa koko tapahtuman ajan. Tule mukaan Gastro Helsinkiin maaliskuussa 2024 ja tehdään yhdessä luomu näkyväksi alan ammattilaisille!
Lue lisää: Miten voin osallistua ja mitä se maksaa?
|
|
Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta! toivottaa hanketiimi ja luomuttavat ruokapalvelut: |
|
Savon Catering, Kuopio Päijät-Hämeen Ateriapalvelut Oy, Lahti Ammattiopisto SamiEdu, Savonlinna ISS Palvelut Oy Mäntsälän Ateria- ja puhtauspalvelut Leijona Catering Oy |
|
Kokemäen ruoka- ja siivouspalvelut Muuramen ruokapalvelut Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri Järvi-Saimaan Palvelut Oy Servica |
|
|