Lisää luomua vaiheittain

Yhdessä tehden valtakunnalliseen käyttöön 

Oppimis- ja ohjauskeskus Valterin ateriapalveluissa luomun käyttöä on lisätty viidessä eri toimipisteessä.  Muun muassa hankintoja koskevat yhteiset pelisäännöt ovat auttaneet lisäämään luomua ruokalistoille systemaattisesti. Yhteisten pelisääntöjen lisäksi toimipisteille on pyritty antamaan luomun käytössä mahdollisuus yksilöllisiin ratkaisuihin. Nyt luomu on vakiintunut osaksi Valterin toimintaa valtakunnallisesti.

Pienen toimijan ketteryys on yksi Valterin valttikortti, sillä sopivat luomutuotteet saadaan vaihdettua resepteihin varsin nopeasti. Luomun käytön lisäämisessä lähdettiin liikkeelle tarkastelemalla tavarantoimittajan luomuvalikoimaa. Ruokalistalla käytettävät luomutuotteet valikoituivat saatavuuden ja kustannusten tarkastelun kautta.

Keittiöhenkilökunnan osaamista ja syntyneitä ideoita jaetaan yhteisen viestintäkanavan ja palaverien kautta valtakunnallisesti toimipisteiden välillä. Myös tapaamiset muiden luomua käyttävien ruokapalveluiden kanssa ovat hyvä tilaisuus saada tuotevinkkejä ja verkostoitua. Luomuinnostus tarttuu, kun kokemuksia ja ideoita voi jakaa.

”Kun keittiöstä löytyy joku luomusta kiinnostunut, asiaa on helpompi edistää.”

Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri

Luomu sopii erityisruokavalioihin 

Luomun käyttöä voi lisätä myös asiakasryhmä kerrallaan. Järvi-Saimaan ateriapalveluissa luomutuotteita on otettu käyttöön etenkin dieettikeittiössä valmistettavissa erityisruokavalioannoksissa.   

Ruokapalvelun mukaan luomutuotteet soveltuvat erinomaisesti dieettikeittiöön niiden pienen pakkauskoon vuoksi. Erityisruokavalioannoksia valmistetaan päivän aikana monia yksittäisiäkin annoksia asiakkaiden ruoka-ainerajoitteita noudattaen. Pienten pakkauskokojen vuoksi luomutuotteita on näppärä käyttää volyymiltaan pienempien annosmäärien valmistuksessa.  

Erityisruokavalioihin soveltuvien luomutuotteiden hinta ei välttämättä juuri poikkea tavanomaisesta vastaavasta tuotteesta. Esimerkiksi vegaanista ruokavaliota suosiville löytyy monia erilaisia luomukasviproteiineja. Järvi-Saimaan ateriapalveluiden dieettikeittiössä on käytössä mm. luomutomaattipyree ja -murska sekä luomukasviproteiineja kuten tofua, papuja, kikherneitä ja linssejä.